torstai 9. kesäkuuta 2016

ALOittelijan Tuuria

Imatran tokokokeen jälkeen noiduin vähän aikaa, ja sitten uutta koeilmoa kehiin.
Viime sunnuntaina käytiin Kouvolassa, tuomarina Riitta Räsänen.
Parin viikon tehotreeni häiriön sietämiseen tuotti tulosta, kehässä oli ihan eri koira! Seuruussa piti potkia koiraa edestä pois, kun on niiiiin tiivis (ja edistää...), tuomarikin sakotti tiiviydestä ja koiran potkimisesta reilusti, numeroksi 6,5. Mutta parempi näin päin kuin alkukevään laamaseuraaja! Liikeestä maahanmenossa onnistuin samassa kuin mitä treeneissäkin: Tuuri syöksyy salamana maahan, ja itse talloin Tuurin etujalan päälle. Nollillehan se meni, ja kyllä ketutti oma typeryys kehän jälkeen. Luoksetulo hyvä, samoten kaikki muutkin loput liikkeet. Ainoastaan kapulan pidossa kupla hetkeksi puhkesi, kun Tuuri jäi jumittamaan liikkuriin = tuplakäsky pitämiseen. Paikkamakuu oli poikkeuksellisesti viimeisenä. Siinä (turha) tuplakäsky sivulle tuloon, Tuuri nousi juuri kun annoin lisäkäskyn. Lopputulemana kuitenkin ykköstulos, tiukalla 160,5 pisteellä. Olin kyllä aivan varma hyvästä kakkostuloksesta, mutta joskus nähtävästi on Tuurin lisäksi tuuria matkassa!

Eilen sitten oman seuran koe. Waara kävi kokeilemassa EVL:n, ja no, onhan siellä vielä "hieman työstettävää", ainakaan innon puuttesta ei voi koiraa syyttää! Paikallaolot ok, luoksarin juoksi törkeästi läpi. Kiertohyppynoudossa osasi kiertää, aaltoja! Maahanmenon sijaan seisoi, ja paluumatkalla unohtui se hyppy... Kaukoissa oli jo jätössä loikannut reilusti eteenpäin. Pientä etenemistä vaihdoissa, ja johonkin vaihtoon tuplakäsky, kun itse häröilin ts en lukenut kyltistä, mikä vaihto pitikään tehdä... Ohjattu oli priima! Toinen setti alkoi tunnarilla, Waara lähti VIUH! ääneen saattamana matkaan, mistä pystyi jo päättelemään, miten käy... Maisteli varmaan kahta väärää ennen kuin otti oikean. Ruudussa ei hajuakaan merkittömästä merkistä, tarjosi vaan ruutuun juoksua. Zetassa seisoi istumisen, muuten ok. Seuruu oli ihan semihyvä, peruutuskin onnistui kohtalaisesti. Tuloksena huima pistesaldo 103,5...
Pari tuntia odottelua, ja Tuurin kanssa ALO-kehään. Paikkamakuu muuten ok, mutta maahan tarvitsi tuplakäskyn. Seuruu ei niin hyvä kuin Kouvolassa, mutta ihan kohtuullinen kuitenkin. Liikkeestä maahanmenossa alkoi tuijottaa metsänreunaan, piti ihan tosissaan tehdä töitä, että sain fokusoitua takaisin töihin. Kostautui seuruussa,oli jossain kahden metrin päässä.... maahan hyvin kuitenkin. Luoksarissa sama juttu, ei meinannut kyetä olemaan perusasennossa, koska siellä metsänreunassa on jotain mielenkiintoista! Ihan ok luoksari, mutta paluuasento umpikiero sen metsän tuijottelun takia.... Kapulan pitoon mennessä huomasin, mitä Tuuri tuijottelee: kentän toiseen päätyyn oli tullut frisbeen heittäjiä. Pito oli silti suht ok, vaikka keskittyminen vähän hukassa. Kaukoihin siirtyessä Tuuri ei nähnyt muuta  kuin ne frisbeet, joten himmailin lähtöpaikalle menoa, ja kehuin Tuuria kontaktista. Onneksi tässä vaiheessa kisajärjestäjät kävivät käskyttämässä frisbeeporukan pois, joten päästiin Tuurin kanssa taas työn touhuun. Kaukojen jättön tuplakäsky, kun Tuuri vielä varmisteli, että vieläköhän ne frisbeet lentää... Muuten ok. Hyppy ok. Tuloksena 172,5p ALO1. Kaksi ykköstä siis nyt taskussa. SM-kisajoukkueeseen ilmo laitettu. Jos mahdutaan, niin säästellään vika ALO1 sinne, muuten haetaan koulari ja sitten AVOilemaan.




















Käytiinhän me maanantaina Mikkelin agikisoissakin. Radalla oli Tuuri 2.0, joka loikki kontaktit ja unohti taas keppien suoritustavan... Ne oli aika lyhyitä ratoja ne. Päänuppi ei vaan Tuurilla vielä kestä kisatilannetta. Sinänsä jännä, koska on ennen rataa ja heti radalta tultua onnellinen oma itsensä, eiokö yhtään höyryä radan suuntaan. Radalla esiin tulee mr. Hyde, joka räyhää ja räkii ja unohtaa kaikki säännöt...