sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Pari viikkoa pakettiin

Oppiskohan sitä joskus päivittämään taas vähän useammin, niin ei tarttis palata esihistoriallisiin tapahtumiin?

Mutta kaik yhes koos ja parin viime viikon olennaisimmat, olkaatten hyvät.

Toko piirimestis 3.9.11 Imatra

Nemppis ensin VOIssa, Tommi Varis tuomaroi.

Paikkamakuusta kymppi!!! ja muutenkin Nemo teki elämänsä riviä VOIssa.
Kunnes tahmasi ja tökkäsi ja nollasi kaksi viimeistä liikettä, jotka siis tietenkin tunnari ja kaket.
Heihei 80 pistettä ja VOI1 muuttui VOI3 loppusaldolla 208.
Lottorivi tällä kertaa 10 8 9 8 9 7,5 8 0 0 9. Ei täysosumia tälläkään kertaa.

Waara sitten AVOssa, tuomarina taas Mäntysen Markku.
Hienoa suoraa pukkasi, kunnes ohohups hypyllä päättikin hypyn sijaan lähteä moikkaamaan kehänauhan vieressä kyyryssä kuvannutta Heikkisen Jenniä. Tarviihan sitä nyt yleisökin ottaa huomioon ja eihän sitä tiedä, josko Jenni kaipaili vaikka lähikuvaa kohti juoksevasta idioo.... kelpiestä.
Kutsuin takaisin, ja tehtiin sitten ainakin 9 arvoinen hyppy. Mutta eipä se enää paljon pelastanut, nollille meni ja loppusaldo 156 ja AVO2. Kuis mukavaa se sitten oli. Kokonaisvaikutelma tipahti kutoseen kehästä poistumisen ja LIIAN innokaan koiran takia. Sekin kun kattokaas voi olla virhe, jos se koira ihan TYKKÄÄ olla siellä kehässä tekemässä niitä hommia.
Waaran lottorivi 10 8 7 8 10 9,5 9 0 6. Ei täysosumaa tälläkään kierroksella.

Mutta jotttei ihan masennuttaisi, niin Nempan pisteet riittikin VOI-luokan kolmanteen sijaan! Ja niitä koiria oli sentäs enemmän kuin kolme, olikohan peräti kuusi (6) kappaletta!
Joukkueille ei mainetta eikä munkkirinkilöitä, Waaran joukkue sijalla 5, Nemon sijalla 6.



















Seuraavana päivänä Api The Great pääsi Ruokolahdelle kisaamaan aglityä kolmen radan verran.
Tuomarilla oli aika velikullat radat, ei todellakaan mitään helppoa kunhan tässä kipitellään, vaan koiran piti olla kuulolla ja ohjaajan katsoa, mihin juoksee. Tai no ylipäätään edes juosta.
Kumpikin agirata meni HYL HYL, paljon oli hyvää mutta sitten siellä oli myös tumpelo ohjaaja.
Hyppäriltä sitten karmeilla kaarroksilla ja pelasteluilla The Apin eka nolla kolmosista. Sijoituksena 3, vajaa sekunti hyppysertistä. Että jos joskus muistaisi kisatilanteessakin ees vähän ohjata, niin saattaisi sen sekunnin vaikka saada nipistettyä. Tai ehkä vähän useammankin.






Seuraavalla viikolla, tarkemmin keskiviikkona seitsemäs päivä syyskuuta kuluvana vuonna päästiinkin sitten ensimmäistä kertaa naatiskelemaan uuden kouluttajan, Raution Pasin agitreeneistä. Tai no oli siitä välillä nautinko kaukana. On se jännä juttu, miten koira menee sinne mihin ohjataan, ja kaartaa tasan niin paljon, kuin mitä koiralle annetaan tilaa ja huitaisuja. Hassua kerrassaan. Mutta näillä opeilla jos saadaan edes tämä syksy reenailla, niin ehkä se tämäkin pikkuseikka taas vähän selkenee. Ehkä.

Sunnuntaina 11.9. valkeni aurinkoisena, vai satoikohan sittenkin vettä. No siitä riippumati ajeltiin Waaran kanssa agihallille Vitikaisen Tiian koulutukseen. Ja oli muuten sellaista oppia että oksat pois ja kaarrokset kuriin! Ensin käytettiin reilu tunti ihan teoriapuoleen, mitä missä milloin miksi millä tavoin ja niinpäinpois. Ja kyllä muuten ihan tunsi takaraivossaan, miten jotkut asiat taas naksahteli paikoilleen. Ne AHAA! ja Voi prkle niinpä tietennii! hetket on ihan parhautta, maailma selkenee ja ohjaukseen tulee järkeä! Kunnes taas unohdan kaiken.
Omasta dementiasta huolimatta oli kyllä ihan mahtikoulutus, vaikka koiran kanssa rataa ei tehtykään kuin kymmenkunta minuuttia. Tosin tätä pidempi aika olisikin ollut jo lähes eläinrääkkäystä, ainakin henkisesti. Mutta kyllä mä tajusin! Ainakin hetkeksi.

Ja tänään sitten olikin agin piirinmestaruudesta kisailut. Vitikaisen opit kirkkaana mielessä tai niin voisi kuvitella. Eka rata kurahti jo alkuunsa, Waara päätti tehdä sen, minkä minä yleensä eli tehdä täydellisen rimanalituksen. Tuli ekasta hypystä ali, ja sinkosi jo samantien renkaalle. Päivän nopein HYL, ekalta esteeltä! Muuten radassa oli paljon hyvää, vaikka olishan sieltä vielä toinenkin HYL tullut. Mutta kuka niitä laskee.
Toka radan tavoitteeksi laitettiin, että josko siitä ekasta rimasta edes pääsisi yli. Ja komiasti yli tultiin, alku oli lähestulkoon sujuva! Muurin jälkeen koitti taas karu todellisuus, ei ihan suunniteltu ohjaus kohdannut todellisuuden kanssa. Mutta osasinpas kuin ihmeen kaupalla muuttaa ohjauksen takaaohjaamiseksi, ja selvittiin! Pari pientä kitarisojen tuuletusta oli pelasteluina, ja yksi kas tuttu vastakkaisella kädellä aiheutettu kielto. Ennen keppejä kannattaa jo edellisen hypyn PÄÄLLÄ antaa keppikäsky, näin varmistat sen, että keppihylly koira tiputtaa riman. Loppusuoralla pussin jälkeen oli enää yksi este jäljellä, tässä vaiheessa Waara päätti käydä tarkistamassa tuomarinsihteeriltä radan sen hetkisen tuloksen. Oli vissiin alle tavoitteen, joten otettiin sitten vika hypyltä vielä kielto. Tulokseksi siis 15, aikaa jäi vielä aavistus tuhlattavaksi. Ilman kieltoja olisi ollut ehken jossan -6 sekunnin pinnassa, ilman kaarroksia sitten jotain utopistista. Mutta kuka noita nyt muka laskee.

Joukkuekisaan lähdettiin hyvässä vireessä, rata vaikutti kivalta ja sujuvalta. Pari ansakohtaa veti koiria kuin jänikset Nemoa, mutta osasin omasta mielestäni suunnitellla ohjauksen melkoisen päteväksi.
Ihan kiva joo mutta Waara tuli ekan riman ali ja hyppäsi muurin suorilta perään. Kas HYL.
Otin sitten ekan hypyn uudestaan parisen kertaa, ja joka kerta ali. Kivaa. Sitten heitin vaan vauhdista Waaran hypylle ja silloin BLING ainiin piti hypätä ihan tosi kyllä mää nyt muistan! josta JES ja pois radalta. Kivat paineet luotiin jäljellä olevalle joukkuelle, kun kaikkien piti saada tulos, jotta joukkueelle saataisiin myös tulos. No mikäs noilla kisatessa, kaikkihan tykitti ko sunnuntaipäivänä konsanaan, ja lopulta meitin joukkue olikin sitten Piirinmestareita! Että ihan kivasti joukkueelta, jonka tavoitteena oli lähinnä suoriutua radasta niin, ettei sen uudelleen kasaamiseen mene kovin montaa tuntia.
Otin sitten heti radan perään ulkona lämppäriesteillä hyppyjä, ei minkäänlaista ongelmaa. Kurjuuden maksimoimiseksi kokeilin lähtöä jopa 80cm rimalla, nou problemo sanoi Waara ja loikkasi yli. Kivaa.
Viimeisen joukkueen jälkeen menin sitten testaamaan radan uudestaan, lähtö nou problemo. Kivaa.
Ja itse asiassa koko rata nollana läpi(tai no, olis se oikeastaan ollut hylly, mutta tuskin sillä virallisella nykäisyllä olisi seissyt ratahenkilöä keskellä suoritusvuorossa ollutta hyppyä kumartumassa ottamaan numeroa siivekkeen edestä, joten hypyn sijaan El Kelpero päätti suorittaa putken). Ja aikakin kohtuullisen napakka 36,29, ei siinä kovin moni mennyt lujempaa.

Aina ei voi voittaa, mutta onneksi edes joku kerta. Kun muut on puikoissa!











(c) Jouni Tiitinen