sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Yksi sirpale

Huhhuh, aikamoista huolta ja stressiä on viime päivät olleet täynnä.

Torstaina 30.4. olin koirien kanssa lenkillä. Vielä loppumatkasta innostuvat juoksemaan täyttä laukkaa, kunnes yhtäkkiä Waara muttui kolmijalkaiseksi riiputtaen vasenta etujalkaa ilmassa. Äkkiä koiran luo, ja ranteen alapuolella oli iso haava, josta pulppusi verta. Arvasin heti, että nyt kävi huonosti....
Koira syliin ja äkkiä kävellen kotipihaan ja autolle. Verta oli joka paikassa: ympäri Waaran, miun vaatteissa, remmeissä, maassa, autossa.... Koirat kyytiin, auto kohti keskustaa ja soittamaan klinikat läpi. Sekä Univetilta että Animagilta vastattiin tismalleen samoin: olemme jo sulkemassa, lääkärit lähteneet kotiin, soita päivystävälle. Turhaa oli yrittää selittää, että koiralta on todennäköisesti valtimo poikki ja verta vuotaa solkenaan... Paniikki alkoi iskemään. Soitto päivystävälle meni vastajaan. Yritin jättää viestiä, mutta sain sanottua vain "koira juoksi johonkin terävään ja verta vuotaa solkenaan..." ja sitten romahdin. Soitin päivystävälle työpuhelimesta ja jätin vastaajaan oman kännykkäni numeron, ja kohta tajusin, että se oma puhelin on kotona. Äkkiä siis kotiin hakemaan puhelinta ja rahapussia, todennäköisesti liikenneturvalisuutta vaarantaen koska muistikuvat ajamisesta on aika hatarat.... Päivystävä eläinlääkäri oli yrittänyt soittaa, soiton takaisin ja sovittiin treffit Joutsenon klinikalle heti, kun sinne asti kumpikin ehdittäisiin. Kutostiellä tuli ajettua aika reilua ylinopeutta, ainakin yksi poliisiauto tuli vastaan. Mietin vaan, että kääntykööt perään ja ajakoon klinikalle asti, ennen sitä en pysähdy. Onneksi ei vappukiireissä tainneet olla tutkan kanssa liikkeellä. Matkalla yritin paniikissa saada Waarasta elonmerkkiä takakontista, taikasana "kissa!" toimi, ja pää nousi näkyviin. Klinikalla oltiin ennen lääkäriä, joten otin Waaran autosta, kiristin huivin kiristyssiteeksi ja otin Waaran maahan selälleen makaamaan miun jalkojen väliin, jotta sain vuotavan tassun sydämen yläpuolelle. Hetken odottelun jälkeen eläinlääkäri saapui, ja Waara kiireesti tutkimuspöydälle. Pikavilkaisu haavaan, ja selvä peli: pitää rauhoittaa tarkempaa tutkimusta varten. Ja kun päivystävällä oltiin, niin sain itse toimia hoitajana. Ensin karvat haavasta pois, sitten tutkimaan tarkemmin. Aluksi vaikutti siltä, että jänteet olisivat kuin ihmeen kaupalla säilyneet ehjinä. Valtimon ompelun jälkeen pahin verenvuoto lakkasi, ja haavaa pääsi tutkimaan paremmin, jolloin karu totuus selvisi: ainakin yksi jänne oli poikki. Päivystävä mietti hetken, mitä tekee, ja soitti YESsille neuvoja kysyäkseen. Lopulta päivystävä totesi, että hänellä ei riitä taito ommella jänteitä, koska ne olivat vetäytyneet jo sen verran. Päätös, joka myöhemmin yöllä osoittautui täysin oikeaksi. Jalka siis pakettiin ja kohti Viikkiä.
YESsillä oltiin ilta yhdeksän jälkeen, ja päästiin melkein saman tien sisälle. Ensin otettiin perustiedot ja jalan paketti avattiin. Urhea pieni Waara heilutti lääkärille häntäänsä, vaikka jalka oli varmasti todella kipeä. Waara siirtyi odottelemaan kirurgin saapumista, ja leikkauksen arvioitiin olevan ohitse 2-3 aikan yöllä. Tässä vaiheessa ensimmäisen kerran heräsin todellisuuteen, jotenkin koko ilta oli mennyt sumussa toimien alkujärkytyksen järkeen. Waara oli nyt parhaassa mahdollisessa hoidossa, alkututkimukset tehnyt lääkäri sanoi, että vuorossa oleva päivystävä kirurgi on Suomen paras tällaisissa leikkauksissa. Tuntien odottelu meni YESsin parkkipaikalla autossa torkkuen. Melko tarkalleen kahdelta kirurgi soitti. Leikkaus oli ohi, jänteitä oli katkennut useampia mutta ne oli kaikki saatu ommeltua kiinni. Yksi jänne oli ollut muita haastavampi, ja sitä ei oltu onnistuttu ompelemaan niin hyvin kuin mitä kirurgi olisi toivonut. Kolmen jälkeen vielä vähän pöpperöinen Waara oli valmis kotimatkalle etujalka melkein koko jalan pituisen kipsin alle piilotettuna.
Seuraavan päivän Waara nukkui leikkauskrapulaansa pois. Kipsi ei näytä suuremmin häiritsevän, tietenkin liikkuminen on hankalaa kolmella jalalla mutta muuten antaa kipsin olla rauhassa. Eilen Waara oli jo lähes normaali iloinen itsensä.
Nyt on edessä pitkä, 6-8 viikon kipsiaika, sen jälkeen pitkä kuntoutus. Ei voi kuin toivoa, että jänteiden ompeleet kestää ja kuntoutus sujuu kokonaisuudessaan oppikirjamalliin. Tavoitteena on saada Waarasta vielä vapaana juoksemisesta nauttiva koira, harrastukset voidaan jättää muille.

Niin ja se syyllinen tähän:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti