Viikkoa myöhemmin

Tasan viikko sitten istuin autossa yltä päältä veressä ja yritin tavoittaa eläinlääkäriä paniikin pikkuhiljaa pahentuessa.
Onneksi päivystäjä soitti melkein samantien takaisin, jättämäni viesti taisi olla sen verran vakuuttava siitä, että tilanne on paha. Todella paha.
Viikko sitten lähdin ajamaan kohti Joutsenoa ja päivystävää eläinlääkäriä peläten, ettei perille päästyä ole enää hoidettavaa.
Nyt Waara nukkuu tuossa lattialla ja näkee unia. Liekö agilitystä vai mistä, jalat heiluu ja haukahduksia kuuluu. Viikko on mennyt todella nopeasti ja samalla äärimmäisen hitaasti. Vieläkin tuntuu välillä siltä, että elän painajaisessa, josta kohta herään, ja ensi viikonloppuna kisataan taas Waaran kanssa kotikisoissa. Kunnes todellisuus taas tavoittaa Waaran könkätessä kolmella jalalla eteenpäin. Onneksi viime yönä nukuttiin molemmat koko yö sikeästi, ja muutenkin Waara on ollut pirteä ja hyväntuulinen. Joka päivä ollaan lähempänä sitä hetkeä, kun Waara saa taas juosta villinä pitkin metsiä. Sitä päivää odotellessa ja siihen uskoen!