sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Waaran huvipuisto

Apinator pääsi eilen kivaan Luonnetesti-huvipuiston, missä liikehti omituinen Scream -murhaaja, ihmiset kävi päälle ja tynnyritkin yritti ottaa kiinni. Aijaa tuumasi Waara, saako tähän huvipuistoon tulla uudestaankin? Ei saa, läpi meni ja komiasti!

Alkuleikeissä kepin muiden koirien kuolat selkeästi häiritsi, piti nuuskuttaa joka välissä. Äänitehosteet oli kuitenkin kohdallaan, huomaa katu-uskottava murina!

Kelkalla tarjosi ensin perusasentoa, kait tänne on tultu tekemään töitä? Täysi rähinä päälle kun hoksasi kelkan. Kierti kaarti mutta nopeasti totesi, että aika säälittävä esitys murhaajaksi! Eikä tommosia enää uusintakävelyssä väistellä.

Hyökkäyksessä oli kanssa melkoinen äijää, rähinä päällä loppuun asti, vaikka selän taakse pitikin mennä vähän tukea hakemaan. Ja kun hyökkääjä palasi järkiinsä, niin Apihan oli heti kaveria. Kutsuttaessa limbosi tarkistamaan leluämpärit...

Haalarilla säikähti, mutta ohikävelyssä käveli osittain haalarin yli. Vaarattomaksi todettu! Tynnyrille reagoi, mutta samantien toteaa, että olipa taas tylsä kummitusjunalaite.

Pimeässä huoneessa ei itse nähnht koiran toimintaa. Tuomareiden mukaan jäi ensin ovelle, "ne 2 hernettä ei aluksi kohdanneet, jäi miettimään että mikä juttu tää on". Sitten naksahti, ja tuli miun luokse "ai säkin oot täällä!" .

Seinä yllätti osittain eniten. Ensin yritti olla "joo mee hullu ohi vaan, jos oon vaan tässä hiljaa niin se ei huomaa... Hullu jatko vaan tuloaan, niin pakkohan se oli alkaa toimimaan! Rähinä päälle ja tappiin asti! Onneksi hulluus on katoavaista, ja heti kun hyökkääjä järkiintyi, oli Api taas niin kaveria.

Paukut ei olisi voineet vähempää kiinnostaa, haukahteli tylsyyttään "lisää TEKEMISTÄ!".

Huvipuiston pisteytys


Toimintakyky +2 Hyvä
Terävyys +3 Kohtuullinen ilman
jälj.jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty
Hermorakenne +1 Hieman rauhaton
Temperamentti +1 Erittäin vilkas
Kovuus +1 Hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen,
luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++
Laukausvarma


Loppusaldo 159 ja laukausvarma

Samalla Apista tuli sitten myös sohvachampion eli FI MVA!

Samma på video




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti