perjantai 2. lokakuuta 2009

Eläinlääkärissä kera molempien koirien

Kumpainenkin koira pääsi tänään käymään eläinlääkärissä.
Ensin odoteltiin aulassa lähes 1,5h, oli hieman ruuhkaa...
Waara nukahti ensin, ja lopulta Nemokin sammui lattialle.
Päästiin viimein lääkärin luo, ja Nemo sai rokotukset niskaansa.
Lääkäri vilkaisi samalla Waaran lohjennutta alakulmuria, josta lähhti viikolla toinen pala irti.
Vielä ei ainakaan ole aihetta huoleen, ainoastaan hampaan irtoaminen voi olla hieman hitaampaa.

Muuten ollana vietetty pentumaista elämää.
Tämä viikko meni reissatessa, tiistaina Janakkala, keskiviikkona Mikkeli ja torstaina Savonlinna.
Koirat olivat reissussa mukana, ja Waaraa onkin nyt sosiaalistettu enemmän kuin riittävästi keski-ikäisiin miehiin :D
Kummasti sitä vaan jäyhempikin mies heltyy koirakakaran edessä :)
Waara uskaltautuu jo ulkona selvästi aikaisempaa kauemmas tutkimusmatkoille, mutta tulee kyllä heti kutsuttaessa takaisin.
Pikuhiljaa ollaan aloiteltu "treenaamista", istumista ennen ruoan saantia ynnä  muuta pientä. 
Pitäisi tuo naksu opettaa Waarallekin.
Sisäsiisteys etenee lupaavasti, kakkoja on viimeisen viikon aikana tullut sisälle enää yksi, ja pissilammikoidenkin määrä vähentynyt selvästi.

Huomenna olisi sitten Parikkalan tokokoe Nemon kanssa, treenimäärät jääneet lähiviikkoina aika pieniksi...
Mutta toisaalta Nemo kyllä osaa liikkeet, ainoastaan huonoiten menneitä liikkestä seisomista sekä luoksetuloa on treenattu enemmän.
Huomisen jälkeen seuraavan tokokokeen päivämäärä onkin sitten avoin, lähialueella ei pahemmin kokeita ole...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti