maanantai 10. marraskuuta 2014

SERTin arvoinen veteraani

Viikonloppu vietettiin Jyväskylässä, ja Nemo pääsi pitkästä aikaa näytelmäkehään. Minähän viisaana ilmoitin sekä Nemon että Waaran myös Voittajaan, joten tämä oli ikäänkuin kenraaliharjoitus. Mitään tulosodotuksia ei ollut, kunhan huvikseen lähdettiin kehää kiertämään. Tuomarina oli mukava ruotsalaissetä Paul Stanton, jonka kanssa naureskeltiin Nemon puuttuville palleille. Tokkiinsa Nemolla todistus asiasta oli, tuomarikin oli asiasta tietoinen mutta silti hämmästyi, kun ei löytänytkään Nemon jalkovälistä mitään. Nemo oli kehässä aavistuksen levoton, mutta liikkui ainakin omasta mielestäni hirmu hyvin ja vauhdikkaalla ravilla.

Hämmästys oli suuri, kun huudettinkin ERINOMINEN SERTIFIKAATIN ARVOINEN. Niin että mitä??? Ja ROP VET ruusuketta kouraan. Mehän laitettiin Nemon kanssa bileet pystyyn, hyvänenaika mikä tulos! Samalla sekunnilla huutivatkin takaisin kehään, ainiin PU-kehä, mennään nyt muodon vuoksi sinne sitten. Nemohan oli tässä vaiheessa jo täysin pois hallinnasta, haukkui niin että halli raikasi. Itsepä ehdin vapauttaa Nemon jo rauhallisesta mielentilasta. Kierros rinkiä PU-kehässä, ykkönen ja kakkonen odotusten mukaan muille koirille joten lähdettiin Nemon kanssa hipsimään pois. Ja vielä ne huuteli takaisin, pitäisi vielä cacibit ja sertit jaella. No mutta eihän Nemo sellaisia saa... VOIKO NUMERO 2449 OTTAA SERTIN VASTAAN? NO KYLLÄ VOI! Hyvänen aika Nemolle SERT! Ruotsalaistuomarit tykkää laadusta selkeästi! Notta showkelpie Nemolle VET ERI1 SA PU3 ROP-VET SERT. Pitääkö tuosta nyt vanhoilla päivillä vielä muotovalio yrittää saada, Nemosta... Kait se on pakko.




2 kommenttia:

  1. Osaatko Auttaa 9kk kelpien agility ylivire ongelmaan? Sitä ei saa oikeen lelulla eikä namilta palkatuks ku ei ehi syömää ku pitää höseltää ! Ei istu lähtöihin tai odota.. Ja jos tulee joku pikkuvirhekään niin heti jos ei pääse jatkamaan alkaa ärinä ja näykkiminen... Mitä teen tässä vaiheessa etten pahenna tilannetta? Onko liian nuori koira mennäkseen esim johonki yksityiskoulutukseen?kiitos! Saa kysellä yksityiskohtia jos auttaa!:)

    VastaaPoista
  2. Vire haltuun ensin kotona, eli kyettävä siellä keskittymään. Jos kotona ei ongelmia, niin sitten niin helpot tehtävät treeneissä, että onnistuu. Vaikka pelkkää paikalla oloa ja rauhoittumista, eli haet onnistumisia, joista pääset palkkaamaan. Ja ehdottomasti voit mennä yksityiskoulutukseen, jos sellainen lähistöllä on :)

    VastaaPoista