tiistai 20. toukokuuta 2014

Waarallisia Olganlapsia!

Viikonloppu hujahti Turun suunnalla.
Waara pääsi treffaamaan Olgaa, ja kyllähän sitä kaksi ensikertalaista saivat homman toimimaan niin perjantaina kuin sunnuntainakin! Toivottavasti siis heinäkuun puolivälissä syntyy katras Apinanlapsia! Pennut menevät Midnight Spy-kennelin nimiin, ja näillä näkymin syntyvät Jyväskylän seudulla.

Olga (Midnight Spy Kata Tjuta) on juuri 3v täyttänyt hieman rauhallisemman luonteen omaava kelpie, joka asuu sijoituskodissaan Turun lähellä. Kivan sosiaalinen, tervehtii vieraat ihmiset korrektisti, mutta nauttii myös huomiosta. Olgan harrastuslajina on pk-haku, kisaura alkanee kesällä 2015, kun tämä kesä on pyhitetty pennuille. Muiden harrastuslajien esteenä on ollut perheen ajanpuute, 3 pientä lasta on vienyt vapaa-ajan melko tehokkaasti ;)
Rakenteeltaan Olga on sopivasti kulmautunut, kevyehkö olematta kuitenkaan liian siro, ja korkeutta on aavistuksen enemmän kuin Waaralla. Kaikki eväät kelpaa eli ahneutta löytyy. Olga on koulutettu käytännössä pelkästään nameilla johtuen siitä, ettei ohjaaja ole kokemattomuuttaan osannut käyttää leluja palkkauksessa. Pihaleikeissä lasten (ja aikuistenkin) kanssa Olga hakee palloa mielellään (käyttää silmää palloa hakiessaan) ja innostui saman tien myös minun, käytännössä tuntemattoman kanssa, repimään vanhaa raihnaista jalkapalloa.

Waara on kesällä 5v täyttävä, keskikokoinen (48cm), elastinen kelpie. Erittäin sosiaalinen ihmisiä kohtaan, luovii missä tahansa kuin kala vedessä. Palkkautuu hyvin niin leluilla kuin nameilla. Waaran päälajiena ovat agility ja toko. Blogia kahlaamalla tai kyselemällä lisätietoa :)

Yhdistelmästä toivon toimivia, tasapainoisia harrastuskelpieitä, joiden kanssa myös arkielämä on sujuvaa ja huoletonta. Olgan emän takana on WK-linjaisia koiria, joiden kautta toivon yhdistelmään tulevan myös paimennusviettiä sekä hieman jalkavampaa rakennetta.

Jos pentu tästä yhdistelmästä kiinnostaa, niin lisätietoja saa allekirjoittaneelta (marika.blom ja gmailin laatikko) tai Olgan kasvattajalta Paulalta (yhteystiedot löytyvät vanhoilta kotisivuilta http://www.elisanet.fi/midnightspy/ ).


Olga (samanlainen huultenkurttaaja kuin Waara)


















Waara viime lauantaina Tuorlassa

3 kommenttia:

  1. Voi vitsi kun tuon Olgan pään profiili on niin nätti! Ja ilme samoitein (http://bit.ly/1pjxPHC). :)

    VastaaPoista
  2. No sepä se, Waaran ilmeeseen yhdistettynä pennuista tulee ihan ällösöpöjä :D

    VastaaPoista
  3. Vieläkö pentuja vapaana :)

    VastaaPoista