keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Tauolle & tauolta

Kröhöm, että ihan vuosikin vaihtunut välissä...

Joulukuun puolivälissä osallistuttiin Waaran kanssa oman seuran järkkäämään Suomalaisen Jarin koulutukseen. Kaksipäiväisen koulutuksen lopputulemana oli, että ohjaaja ehtii kyllä, kun lähtee ajoissa ja liikkuu kunnolla! Api osaa ja kykenee vaikka mihin, jopa sikailemaan ja olemaan välittämättä ohjauksesta, kun vauhti hirttää kiinni! Tarvittaessa pitäisikin muistaa jarrutella jo este pari ennen varsinaista tarkkuutta vaativaa kohtaa, tai muuten lähtee kelpi lapasesta...

Videotodistetta sunnuntain koulutuksesta, lauantaita ei harmi kyllä saatu videolle



Jarin koulutuksen jälkeen oli tarkoitus käydä vielä tekemässä pieni palautteleva treeni ennen taukoa, mutta kovat pakkaset alkoivatkin saman tien, ja niin alkoi agitaukokin.

Tauon aikana on lähinnä tehty pitkiä lenkkejä sekä kotitokoiltu. Pikkuhiljaa pitäisi alkaa selailemaan niin agi- kuin tokokisakalenteriakin, mistä päästäänkin hienolla aasinsillalla

Vuoden 2013 tavoitteisiin:

Waara
- kisaillaan agissa, tavoitteena JEEJEEJEE!-asenteen palauttaminen ohjaajalle, koiralla se onneksi on ohjaajasta huolimatta säilynyt
- kisaillaan tokossa, tavoitteena VOI1 ja JEEJEEJEE!-asenteen ylläpitäminen
- pk-puolelta ehkä se BH, jos saan aikaiseksi ilmottua Waaran johonkin...
- ympäripyöreää töilyä ja Apinointia!

Nemo
- pitää suunsa kiinni tokossa EVL-kehässä ja saa, kyllä, SAA ainakin yhden ykkösen!
- Skumsailee kaikenlaista ja on etenkin TYÖkoirana!

Allekirjoittanut
- Jatkaa lupaavasti kehittyvää juoksuharrastusta ja käy säännöllisesti tanssimassa, siellä onneksi valssit sujuu!
- Muistaa joskus käydä töissäkin, jotta saa (koira)harrastusmenot maksettua

Terveyttä tietty molemmille koirille ohjaajaa unohtamatta!

Vuoden 2012 voi tiivistää
- Ilo agista katosi mutta onneksi vuoden lopuksi myös palasi!
- Waara kehittyi huimasti vuoden aikana, nyt jo jopa sikailee ja menee ohjauksista läpi! Nopeus pysynyt, jollei jopa vielä entisestäkin parantunut (miten se edes voi olla mahdollista...)
- Ihka ensimmäinen valiotitteli ikinä, Waaran FI MVA
- Tokoilu oli hirrrrmu kivaa, mutta syksyn tullen se vaan aina jää? Nemokin osoitti, että hitto, siitähän voisi saada TVA:n jos treenaisi vähän järkevämmin?
- Kumpikin kelpi oli melkoisen terveenä koko vuoden, se se vasta onkin jotain!
- Elämässä oli hetkittäin jopa muutakin kuin työt ja koirat, ja on edelleen ;)

Tällaista tällä kertaa, kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen! Blogin päivitystahti on edelleen suuri mysteeri, mutta odottakaa jännityksellä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti