perjantai 1. tammikuuta 2010

Uudelle vuosikymmenelle

Uuden vuosikymmenen ensimmäisenä päivänä on hyvä muistella edellistä vuotta, ja suunnitella tulevaa.


Kaivelin vuoden takaa tavoitteet vuodelle 2009:

Agi:
Back to basics, eli perusasioiden kertaus kuukausien tauon jälkeen. Nemon henkinen kehitys lienee viime kesäistä paremmalla tolalla, joten tavoitteena nousu kakkosiin, jollei peräti kolmosiin. Suurimpana esteenä saattakin olla emännän ylivarovaisuus koiran rasittamisesta, eli kisata ei uskalleta ainakaan heti alkukesästä paljoa. Emännälle järki päähän ohjauksessa, jo nyt tiedän miljoona asiaa, jotka vastaisuudessa teen toisin. Oman kolutusryhmän koirakoiden opastaminen ensimmäisiin virallisiin, näillä näkymin jokainen koirakko on ensi kesän loppuun mennessä kisakunnossa.



Nemo ei enää agikentille palannut, en uskalla ottaa riskiä selkävaivan uusimisesta. 
Omat koulutettavat ovat tainneet ainakin melkein kaikki kisata epiksissä, virallisissa ei ole vielä kukaan uskaltanut startata. Suurimpana syynä on kepit, joita alettiin keväällä treenata verkoilla. Tyhmä kouluttaja: lähdin opettamaan keppejä tavalla, josta en itse tietänyt mitään. Nyt ryhmä on jo muiden opastuksessa, meno kyllä näyttää siltä, että kyllä sinne virallisiinkin viimeistään kesällä on pakko mennä :D

Pk-lajit:
Treenataan jälkeä ja hakua, jos vaan porukka saadaan kasaan. Rullailmaisun opetus, Nemolla haukku liian herkässä. Tottis täysin vaiheessa, estenoutoa ei olla treenattu ollenkaan, eikä oikeastaan eteenlähetystäkään, eikä.... Eli tuskin kisataan vielä ensi kesänä, jollei ihmeitä tapahdu.



Haku jäi treeniryhmän puuttumisen vuoksi. Jälkeä tehtiin jonkin verran, mutta myönnettävä on, että motivaatiota ei hirveästi ollut treenata lajia, jossa ei kisaamaan päästä. Kisaaminenhan kaatuu tottiksen noutoihin, en uskalla pk-esteillä Nemon selkää rasittaa.

Toko:
TK1, liikkeet on jo hallussa. Esteenä taas emäntä, joka melkein mokasi BH-kokeenkin viimeisellä minuutilla rentoutumalla liian aikaisin, joka kostautui välittömästi ja Nemolla keitti yli. Eli kisoihin oikea asenne hyvissä ajoin ennen kehää, ja homma on paketissa vasta, kun kehästä on tultu pois. Nemo ei anna armoa, jos annan yhtään löysiä kesken suorituksen
.



Sentäs jokin tavoite saavutettiin Nemon kanssa :D
Eli TK1-titteli on nimen edessä, lisäksi avoimesta käytiin hakemassa pari hyvää kakkosta ja muutama muu surkea suoritus. Ja emäntäkin oppi ainakin toisinaan sen, miten tuon elukan kanssa pitää koekehässä toimia!

Näyttelyt:
Jos sitä taas muutamassa kävisi mielenvirkistykseksi, tavoitteena lähinnä kehäkäytöksen parantaminen, ja arvostelu parempi kuin H.



Näyttelyissä käytiin kerran, keväällä Lappeenrannassa. Tuloksena juurikin tuo H, ja kehässä täyssika koira. Nemon näyttelyura huipentuikin kehään väännettyyn torttuun, Nemo kirjaimellisesti haistatti p***at mokomalle touhulle :D Tosin jos käsittelyssä oleva muutos näyttelysääntöihin tulee voimaan, niin meidät saattaa vielä joskus Nemon kanssa bongata kehästä... Tosin varuilta saatan paastottaa Nemoa ensin :D

Terveys:
Nemo terveeksi. Jos eturauhanen jatkaa temppuiluaan, on Nemo ensi vuoteen mennessä takapäästään hieman kevyempi :D




Tärkein tavoite saavutettiin, ja Nemo todettiin kesällä terveeksi niin lääkäreiden kuin fyssari-Eininkin puolesta. Karvanopistaan Nemo joutui luopumaan eturauhastulehdusten uusittua, mutta eipä tuo paljon koiran menoa haittaa.


Lisäksi Nemo kävi luonnetestissä, tuloksena komeat +174p. ja laukausvarma.


Viime vuoden suurin tapahtuma oli ehdottomasti Waaran Pompulan saapuminen taloon :D
Hieman äkkinäinen ratkaisu, vaikkakin pentu oli varattuna jo lähes puoli vuotta ennen syntymää. 
Mutta eihän sitä voi kieltäytyä, kun hyvää tarjotaan ;D


***************************************************


Ja sitten tulevan vuoden suunnitelmia....


Näyttelyt:
Waaralle pentunäyttely tai pari, junnuluokassa muutama myöskin.Ehkä jopa ulkomailla ;)
Katsellaan, innostuuko emäntä näytelmistä enemmänkin, vai onnistunko pilaamaan Waarankin vielä erinomaiselta vaikuttavan kehäkäytöksen...
Nemo saa näyttää Waaralle keskisormea, ainakaan tänä vuonna Nemon ei tarvitse moiseen osallistua. Josko myöhemmin, se riippuu täysin Kennelliitosta.


Toko:
Nemolle AVO1-tulos, TK2 on vielä harkinnassa. Alkaa kyllä jo tympäistä 4 AVO-kokeen jälkeen nuo liikkeet...
Joten tavoitteena joko TK2 tai VOI3-tulos.
Yksittäisenä liikkeenä paikkamakuu saatava kuntoon, levottomuus ja ääntely pois.
Uskaltaakohan sitä Waaralle....
No jos sitä loppuvuodesta ennen hallikautta käytäisiin Waarankin kanssa kokeilemassa, miltä ALO-luokka tuntuu. 


Agi:
Waara estevalmiiksi, loppuvuodesta kokonaisten ratojen suorittaminen treeneissä.
Nemo käy fiilistelemässä rimat maassa.


PK
Waaralle jälkeä, syksyyn mennessä jos jo kisamittaisia matkoja ja keppejäkin saisi löytyä.
Tottiksen osalta BH-treeniä, mutta tuskin vielä tänä vuonna lähdetään BH:ta kokeilemaan.
Nemolle aivojumppana jälkiä myös.
Hakua molemmille, jos porukkaa löytyy.


Paimennus
Säännöllistä paimennustreeniä noin kerran kuukaudessa kummankin paimenen kanssa. 
Katsotaan, miten pitkälle vaistot vievät :)


Toiveissa siis lupsakkaa kelpomenoa kahden terveen koiran kanssa :)
Waaran kanssa kaikki on vielä täysin auki, pikkuhiljaa alkaa kakaran todellinen luonne näyttäytyä tuolta pentupehmeyden alta. 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti