Johan reissusta aikaa on hetki, mutta jos näin viimeisen lomapäivän kunniaksi päivittelisi.
Ruotsin suurimpaan agilitytapahtumaan Slottshoppettiin lähdettiin tiistaina 10.7. Ensimmäinen yö oltiin tutussa Tuorlan majatalossa, ja siitä sitten keskiviikkoaamuna Viikkarilla Ruotsin puolelle.
Matkassa oli mukana 4 autokuntaa, joissa yhteensä 8 eukkoa ja 14 koiraa. Ei siis mikään pieni pataljoona! Laivamatka sujui hienosti, eikä pelättyä kuulutusta "Pyydämme kahden ruskean koiran omistajaa tulemaan välittömästi kerrokseen 2 ottamaan kurittomat koiransa kiinni" kuulunut :D
Ruotsin majapaikkaan Sunnersta Herrgårdiin löydettiin helposti Tompan opastamina keskiviikkoiltana. Majapaikka oli mainio, rivitalotyyppinen retkeilymaja. Meidän porukalla oli oma sisäänkäynti ja 4 huonetta, joihin jakautua. Eikä hintakaan ollut paha, kolme yötä n. 80e/ nuppi.
Majapaikan päärakennus näytti tältä
Ja itse majoitusrakennus oli tämmöttinen
Nemo partiopaikalla majapaikan ikkunassa
Torstaiaamuna sitten suunnistettiin kuinkas muuten kuin Tompan avustamina kisapaikalle Wikin linnan alueelle. Näin hieno se linna oli
Kisakehiä oli kolme, joista yksi oli selvästi muita pienempi. Alkuviikosta oli satanut vettä aika ropsakasti, ja kentät menneet osittain aika liejuiseen kuntoon. Onneksi loppuviikon aikana ei vettä satanut käytännössä ollenkaan, joten kentät pysyivät suht hyvässä kunnossa. Koirat ei juurikaan liukastelleet, mutta ohjaajilla välillä kenkä lipsui. Myös allekirjoittaneella. Speedcrosseissa kyllä pitoa riitti, mutta kun sitä mutaa oli joillain kohdin useamman sentin kerros, niin sehän lähti kengän mukaan. Pystyssä silti pysyttiin.
Kisa-alue näytti tältä, kuva lauantailta, kun porukkaa oli jo lähtenyt pois
Maxikolmosten kaikki radat olivat kauimmaisimpana näkyvällä kentällä, joka pysyi ihan ok kunnossa verrattuna esim. etualalla olevaan mini- ja medikoirien käytössä olleeseen kenttään.
Tosiaan torstaiaamuna porhallettiin paikalle. Kisakirjeessä oli kerrottu jo melko kattavasti, miten kisapaikalla toimitaan, mutta kyllä siinä silti meinasi mennä suomilikoilla sormi suuhun... Kiitos vain tätäkin kautta RumaRakin Salmelle ja Mikolle, olitte ihan korvaamattomia meidän "opastajina"!
Lähtölistojahan ei etukäteen julkaistu missään, vaan ne oli aamulla luettavissa ilmoitustaululla. Samalla listalta vedettiin tussilla oma nimi ylitse, ja otettiin paperilapulle tai käteen ylös, millä numerolla milläkin radalla startataan.
Aikatauluja oli vain sen verran, että eka rata alkoi joka kentällä klo 8.30, ja siitä sitten vuorollaan aina seuraava rata perään, kun edellinen päättyi. Eli ratojen etenemistä sai seurata koko ajan.
Maxi3-tutustumiset oli jaettu suurten luokkien (parhaimmillaan yli 140 koiraa!) takia niin, että ensin oli 2 tutustumista (koirat 1-79), jotka kävivät sen jälkeen radalla. Sitten toiset 2 tutustumista lopuille koirakoille.
Tutustumisen jälkeen ennen omaa starttivuoroa piti käydä sisäänheittäjälle sanomassa, että sejase numero aikoo startata, ja sisäänheittäjä ympyröi sitten numeron fläppitaululta.
Tässäpä yhden radan sisäänmenoväylä, fläppitaulu numeroineen oikealla
Kuulutuksista ei vielä torstaina ymmärtänyt mitään, lauantaina jo jotakin :D
Fläppitaulun ohi kävelemällä pystyi seuraamaan luokan etenemistä, sillä sisäänheittäjä ruksasi jo suorittaneet numerot yli. Ihan kätevä systeemi, vielä kun olisi numerolaput selässä niin johan olisi selkeää! Ja kisakirjathan viedään ilmopisteeseen vain siinä tapauksessa, että radalta saa nollan. Waaran kirjasta ei tarvinnut koko reissun aikana luopua...
Ruotsalaiset on kyllä tuhottoman tehokkaita ratasuunnittelussa ja -rakentamisessa! Seuraava rata oli kisavalmis viidessä minuutissa, sillä kontakteja ja putkia ei käytännössä siirretty ollenkaan.
Ja montakohan kertaa sitä järkyttyi siitä, että koiraa oli luvallista palkata kesken radan... Esim kontakti uusiksi, ja koiralle lelu suuhun alastulolla. Jär-kyt-tä-vää! Ja koiria sai myös soosoo-retuuttaa kehässä niskavilloista, eikä tuomaria olisi voinut vähempää kiinnostaa.
Ainakin maxikolmosten radat oli selvästi haastavampia kuin suomalaiset vastaavat, ja takaakiertoja oli joka ikisellä radalla... Ja loppusuoria, kuudesta radasta viidellä oli useamman esteen loppusuora!
Ja jos ruotsalaiset koirat jotain osaa niin kiitää loppusuoralla, "FramFramFram!!! ja koirat tykitti suoraan eteenpäin kyselemättä.
Ja JOS joskus bordercollikan ottaisin niin ehdottomasti Ruotsista! BC:t oli selvästi suomalaisia painoksiaan pienempiä, kevyempiä ja ennen kaikkea elastisempia! "Show-linjaisia" bc:itä ei reilun sadan maxikolmosen seassa tainnut olla kuin yksi ainoa. Kelpiet taasen olivat enemmän Suomen tyyliin, osa isoja mölliköitä ja osa taasen kevyempiä, omaan silmään todella kivan oloisia ja hyvin liikkuvia. Ja kyllä, osaa ne ruotsalaisetkin kelpiet kaarrattaa! :D
Mutta niin, niihin ratoihin.
Ensimmäisellä radalla onnistuin ensimmäistä kertaa ikinä unohtamaan radan. Tai tavallaan en unohtanut, vaan kun sama kohta mentiin pikkaisen eri tavalla alussa ja radan lopussa, niin tokihan tein heti alkuun ohjauksen niin, miten se oli tarkoitus tehdä vasta radan loppupäässä. Mutta nou hätä, tismalleen samaan pystyi myös Oreniuksen Jouni, joten ehkä toivoa vielä on!
Ekan radan suoritusten jälkeen sitten mentiin kahville, ja hetken päästä alkoi varoituskello takaraivossa soida, että pitäisiköhän mennä radan reunalle... Ja kas, seuraavan radan tutustuminen oli juuri alkanut, myöhästyn ehkä 30 sekuntia! Vähän yllätti tosiaan ruotsalaisten radanrakennustehokkuus... Opittiin kyllä kerrasta!
Toinen rata oli jo ensimmäistä selvästi parempi kun alustaankin oli jo tuntumaa niin miulla kuin Waaralla. Enää ei muistu mieleen, mihin rata kosahti, torstain radat on tallessa vielä Juulin kansioissa.
Torstaina hoidettiin myös alta pois ekinokkoosileimat koirien passeihin. Miehän keväällä kyselin järjestäjiltä eläinlääkärin perään, ja he sitten hankkivat lääkärin paikan päälle meitä suomalaisia varten. Aika loistavaa palvelua! Olihan siinä jonossa sitten koko suomalaisten kööri, eli lääkärillekin ihan kiva tienesti, kun yhden koiran leima maksoi 17,50 euroa.
Kisapaikalla vierähti aamu seiskasta iltapäivä neljään, ja sitten suunnistettiinkin Uppsalaan syömään ja kaupoille. Sieltä majapaikkaan ja koirien kanssa lenkille, eikä tarvinnut sen jälkeen enää kauaa hereillä keikkua...
Perjantaiaamuna oltiinkin sitten jo ihan pro kaiken suhteen, ja kyllähän se kieltämättä vaikutti omaan suoritukseenkin, kun ei tarvinnut enää arpoa mitä missäkin tapahtuu ja milloin.
Radat oli hyviä, mutta tulokseksi HYL ja 5 typerästä rimasta! Jos rima olisi pysynyt ja olisin kahdessa kohtaa ohjannut paremmin, niin siellä kolmen kärjessä oltaisiin keikuttu... Jossittelu on taitolaji!
Lauantai oli kisapäivistä kuumin, aurinko poltteli jo aamukasilta ihan tosi ilkeästi! Radat oli taas hyviä ja sujuvia, mutta aina sinne pitää se HYL johonkin väliin tunkea!
Eli Waaralle siis saldona 5xHYL ja yksi vitosen rata. Mutta lähdöt oli hienoja, kepit sujuvia ja kontaktitkin jo sinne päin :D
Tukholmaa kohti lähdettiin joskus kolmen aikaan, aikaa varattiin (allekirjoittaneen määräyksestä!) reilusti, jotta ei ainakaan jäädä laivasta. Itse ajomatkaan meni n 1,5 tuntia plus parisenkymmentä minuuttia sompailua Tukholman keskustassa, kun Tomppa ei hirveästi tykännyt tunneleista ja tunneleissa olleista liittymistä... Satamaan onneksi lopulta löydettiin ihan hyvissä ajoin, ja ehdittiin lenkittää koiratkin mainiosti. Yölaivalla reissaaminen sujui vielä helpommin kuin tullessa päivälaivalla, ja reissaamisesta väsähtäneet koiratkin nukkuivat hievahtamatta koko yön.
Kotimatka alkoi aamupalalla ABC:llä, ja matkalla piti etsiä Sotkaan vähän lisää öljyä. Kotiin kuitenkin selvittiin, ja sen verran mainio reissu oli, että uudestaan on päästävä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti