torstai 25. marraskuuta 2010

Apinaattori nollailee

Ajeltiin tänään kipakassa pakkassäässä Imatralle agiepiksiin.
Vielä kotoa lähtiessä piti tarkastaa, että pakkaslukema on alle pakkasrajan -15, ettei olisi turhaa reissua tehty. Perillä mittari näytti -10, mutta onneksi oltiin ajoissa paikalla, niin ehdittiin kunnolla lämmitellä ennen rataa.

Ensin möllirata, ja Waara pääsi kirmaamaan ensimmäisenä, Kierrokset oli tapissa, kun hain suoraan autosta lähtöviivalle, mutta siltikin pysyi ongelmitta lähdössä :)

Möllien rata näytti tältä



















Puomi ok, hieman hutera puomi tosin sai hetkeksi Waaran kyyristelemään, mutta vauhdilla kuitenkin alas asti. A:lla ei sitten muistunut mieleen, että tarttis siellä alastulolla pysähtyä... Waaran ilme kylä kertoi, että jotain unohtui "Ai niin!" Otettiin A vielä uudestaan, ja jarrutkin löytyi :)
Unohdin antaa putkesta putkeen mennessä hidastuskäskyn, joten Waarahan veti kaasu pohjassa putkesta huti. Tästä taisi tulla kielto vielä hyllyn päälle. Ilman A:n korjausta oltaisiin oltu 1 tai 2 sijalla, mutta ehken ne kontatkit on kuitenkin vielä tärkeämmät :D

Sitten ykkösluokkalaisten rata. Rata vaikutti kivalta, ei liian simppeli mutta ei liian haastavakaan.



















Kävin merkkaamassa alussa putken suun, ja heitin Waaran putkeen, ei huomannutkaan keppejä tai putken väärää päätä. Hain putken suulta mukaan renkaalle, tässä meinasi tulla moka nro 1, kun hävitin Waaran jonnekin miun selän taakse... Osui kuitenkin renkaalle :D
Puomi ok, A ok!
Olin suunnitellut valssaavani hyppyjen 7 ja 8 välissä, mutta ei ihan mennyt niin kuin piti... Unohduin jonnekin A:n tietämille, joten 8, 9 ja 10 meni takaaohjaten, tosin loistavasti! Ennen putkea sain viimein juonesta kiinni, ja valssasin ja vippasin Waaran putkeen.
Kepit loistavat, ja loppuun asti kun maltoin Waaran tehdä rauhassa, enkä lähtenyt nykimään kohti putkea. Muistin jopa vikalla hypyllä olla hiljaa kunnes koira on rimasta yli, joten nollalla maaliin!!
Eka nolla sekä Apinalle että ohjaajalle! :D
Eikä siinä vielä kaikki! Tuloksella -17,75 irtosi ensimmäinen sija, joten samalla siis myös ihka ensimmäinen nollavoitto! Palinnotkin oli mainiot, Fazerin sinistä emännälle, nameja koirille ja vielä iso koiranruokatynnyri. Jos jollakulla on tarvetta tynnytille, niin se joutaa kyllä uuteen kotiin. Suklaa ei kuulu kauppaan :D

Muuten on kyllä treenattu luvattoman vähän.. Etenkin kun ottaa huomioon, että tokokokeiSIIN on enää reilu viikko aikaa.
Tosin viimein tapahtui kauan odotettu ihme: Waara keksi naksun idean!
Aikaisemminhan naksuhommat Waaran kanssa meni rataa
- noudan kaiken, mitä lattialta löydän
- istun ja tuijotan
- menen hiiiitaaaasti maahan ja tuijotan
- nukahdan siihen
Eli ei sitten niin minkäänlaista yritystäkään tarjota eri toimintoja :D
Nemohan taasen tarjoaa noin sata eri versiota sekunnissa, joten ainakin teoriassa osaan ehdollistaa koiran naksuun...
Mutta nyt, viimein, Waarakin älysi!
Parissa illassa Waara on jo oppinut peruuttamaan, ryömimään takaperin (ei onnistu etuperin...:D), raapimaan kosketusalustaa (pelkkä kosketuskin olisi riittänyt...)

Nemolle olen yrittänyt naksuttaa sitä, että laittaisi takatassun kosketusalustalle. Mutta ei vaan onnistu. Tarjoaa peruuttamista, pyörimistä, peruuttamista, häpeämistä, peruuttamista, peruuttamista, paikallaan teputtelua, kosketusalustan noutoa, örinää, peruuttamista, kuollutta, peruuttamista... Aina välillä kinttu vahingossa hipaisee alustaa ja naks, mutta ei, lamppu ei syty. Pisteet kuitenkin Nemolle sitkeästä yrittämisestä! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti