tiistai 9. helmikuuta 2010

Agia ja tokoa edelleen

Waaran kanssa on jatkettu agin treenaamista 2 kertaa viikossa.
Viime perjantaina käytiin juoksentelemassa valssin kuvioita.
Aluksi tehtiin suoraa kaahotusta, sitten kurvatiinkin ristiin hypyltä 4 hypylle 5.
Toisin päin eli lähdettäessä vasemmalla olevalta hypyltä, sujui kuvio mainiosti, mutta toiseen suuntaan neloshypyllä Waara kurvasi koko ajan miun perässä hypyn ohi. Viimein lelun viskaamalla sain koirankin osumaan siivekkeiden väliin.
Sunnuntaina otettiin sitten helpompaa töhötystä takaaleikkauksen merkeissä. Niissä ei näyttäisi olevan sitten niin minkäänlaista ongelmaa ainakaan putkelle mentäessä, Waara syöksyy  muuta näkemättä putkeen vaikka jäisin itse heittelemään kärrynpyöriä :D Tässäkin meinasi putkesta ulos tullessa tökkiä taas hypylle osuminen, kun itse otin vastaan hypyn vasemmalla puolella. Tiedä sitten, näytänkö jotenkin eri tavalla, kun toiseen suuntaan onnistuu ongelmitta, mutta toisteperin pitää juosta miun perässä...
Kummallakin treenikerralla otettiin myös puomin ylösmenokontaktia naksun avulla, ja selvästi lamppu on syttynyt Waaran nupissa, tarjoaa jo komeasti 2on2off-asentoa :D

Perjantain kuvio                             Sunnuntain kuvio



Eilen käytiin jäähallin parkkiksella tokoilemassa.
Nemolle muutama luoksetulon pysäytys ja liikkeestä seisominen, seisomiset ok mutta pysäytys.... huoh.
Uutena juttuna otettiinkin ruutua kosketusalustalla, ja nopeasti Nemo hoksasi homman jujun.
On vaan oma motivaatio tokon suhteen täysin hukassa, eikä fiiliksiä paljon kohota KoiraNettiin ilmestynyt Kotkan tokokokeen tulos... Mie jo toivon, että meidän tuloslappu on hävinnyt matkalla...
Waaran kanssa otin pari sivulle tuloa ja luoksetuloja Mirkan avustamana.
Hyvin kaheli kaahotti, tosin luoksetulon jälkeen meinasi lähteä moikkaamaan vieressä juosseita Saipan pelaajia :D Olis mennyt vaan valitsemaan sieltä kepon... ;D

1 kommentti:

  1. Joo ja sit se Waara vois valkata sieltä sellaisen myös kasvistädillekin, eikös niin?:D

    VastaaPoista