keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Nemo the potilas taas kerran


Nopeasti vaihtuu kelpien kanssa eläessä tilanteet: eilen juhlittiin tokon ykköstulosta, tänään käytiinkin sitten vaivaisen koiran kanssa lääkärissä.
Nemo oli viime yön tosi rauhaton, ja aamulla huomasin, että Nemon petiin oli ilmestynyt lammikko.
Hetken mietittyäni tajusin, että Nemo on viime päivät pissinyt taas ihan koko ajan ulkona, vähän väliä pitää olla koipi ojossa. 1+1=3 eli eturauhanen tietty taas tulehtunut.
Eläinlääkäri asian vahvisti, ja antibiootit saatiin.
Pikainen laskelma kalenterin ääressä: 10 päivän kuuri antibiootteja + 7 päivän varoaika= voidaan osallistua Imatran tokokokeeseen 7.7. :D
Eniten harmittaa eilinen, kipeähän Nemon täytyi jo eilen olla, mutta enpä taaskaan tajunnut.
Tuo eläin kun ei kipuaan edelleenkään hevillä näytä, ainoastaan yöllinen rauhattomuus kieli siitä, että jotain on pielessä pienen koiran mielessä :(
Mutta onneksi siis lääkkeet saatiin!
Nyt onkin sitten suunnitelmissa poistaa Nemolta 2 karvanoppaa, josko sillä saataisiin eturauhanen rauhoittumaan, ja elo mukavammaksi. Nemosta kun ei tuon selän takia missään nimessä jalostuselukaksi ole, joten piruako noita noppia mukana kantamaan :D

Nemo sai eilisen koemenestyksen palkaksi tänään Back on Track-verkkoloimen. Hienosti antaa pompan olla päällä, vaikka aluksi ajattelin, että äkkiäkös tuo takista eroon pääsee...
Katotaas nyt, auttaako tuo Nemon lihasten jumiutumiseen ynnä muihin selkävaivoihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti