perjantai 23. joulukuuta 2016

Huippuvuosi!

Vuosi 2016 oli kyllä kokonaisuudessaan aivan mahtava!

Tokon SM-kisojen ALO-luokan pronssi oli vasta alkusoittoa loppuvuoden arvokisamenestykselle.
Seuraavaksi nappasin sekä Ompun että Tuurin kanssa joukkuekultaa agililityn piirinmestaruuskisoissa, kiitokset myös loistaville joukkuekavereille! 
Tokon piirinmestaruuksissa Tuurille AVOssa kolmas sija ykköstuloksella, joukkuelle hopeaa!
Agilityn seuranmestaruuksissa Tuurille maxien seuranmestaruus, Omppu medeissä neljäntenä.

Tuuri nousi syyskuussa agissa kakkosiin, ja piirinmestistokossa ansaitulla AVO1-tuloksella on nyt oikeutettu kisaamaan VOI-luokassa. 
Omppu sai lokakuun omissa kisoissa viimesen SERT-A:n vuosi ja 1kk ensimmäisestä sertistä, ja on nyt siis FI AVA Amorosan Olivia. 
Waaran kanssa herätellään tokohommia, kesän aikana 5 EVL-koetta, 2 x EVL3 ja muut alle tulosrajan. Apinalla on kivaa kehässä, mutta aikanaan huonosti tehdyt pohjat kyllä näkyy virheinä siellä täällä, mutta kyllä se TVA edelleen tavoitteena on. Lisäksi Waara juoksenteli näytelmissä. Elokuussa Norjassa kelpieiden& australiankarjakoirien erkkarissa VAL ERI1 SA PU1 ROP BIS1, seuraavan päivänä KV-näyttelyssä VAL ERI1 SA ROP, ryhmässä ei menestystä  Virosta marraskuussa tuliaisina 2x CACIB ja SERT ja EE MVA-titteli. Yhtä CACIBia enää uupuu... Voittajassa lauantaina VAL ERI1 SA PU2 vara-CACIB. läheltä liippasi kovassa seurassa. Sunnuntaina VAL ERI2 SA.
Nemppanen kävi elokuussa Juulin matkassa Kuopion näytelmissä, kun sopivasti tuli 10v täyteen juuri näyttelyviikonloppuna. Tuloksena se kaivattu viimeinen SERT, ja Nemon todennäköisesti ainoa valiotitteli FI MVA! Kaikki sertit veteraanikehistä!

Terveyspuolella viimein seesteinen vuosi. Kenelläkään ei mitään ihmeitä. Parin akuutin vuoden jälkeen kyllä hermot lepää, kun vaivat ja tapaturmat on toivottavasti nyt jääneet taa! Waaran leikattu etujalka (lasinsirpale katkoi jänteet vappuna 2015) voi erinomaisesti. Varpaat jäi lattamaisiksi, mutta liikkeet on puhtaat. Lisäksi käytiin viime tiistaina ottamassa Waarasta viralliset selkäkuvat, samalla pari kuvaa tuosta leikatusta jalasta. Sekä leikattu jalka, selkä & lonkat kaikki priimaa! Selässä ei minkäänlaista kulumaa, kalkkeumaa tai luupiikin alkua. Eläinlääkärinkin mukaan harvoin näkee tämän ikäistä (7,5v) aktiivista harrastuskoiraa, jolla on näin priima luusto edelleen. Selkä tuli takaisin odotetusti LTV0 SP0 VA0. Torstaina Waara ja Tuuri pääsivät molemmat fyssaroitavaksi Patricialle. Ei mitään ihmeellistä kummassakaan, vähän kireyttä siellä täällä, mutta jumit saatiin hyvin auki.

Nyt ollaan ansaitulla treenitauolla kaikista lajeista, nautitaan lenkeistä, vapaa-ajasta, herkuista ja joulun tunnelmasta! 

Hyvää joulua!











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti