lauantai 5. syyskuuta 2009

Kakara ilmestyi Koiranettiin!

Kennelliitolta käsittämättömän nopeaa toimintaa!
Pennut sirutettiin keskiviikkona, ja samalla laitettiin pentueilmoitus menemään.
Uskomatonta mutta totta: pennut ovat jo nyt Koiranetissä!

Nemon kaveriksi siis tulee Wilkawatt, kutsumanimi paljastuu kotiin muuton yhteydessä :D
Ja kennelnimi tulee jälkikäteen, kunhan arvoisa FCI saa hakemuksen käsiteltyä.

Ja hiphuraa, Koiranettiin viimein ilmestyneet myös Nemon tokotulokset, TK1 on siis nyt virallinen :D

Tämä päivä vierähti collieyhdistyksen tokokoulutuksessa. Kouluttajana oli Cabaroo-kennelin Katja Tamminen.
Halusin vinkkejä Nemon seuraamiseen (kontakti tipahtelee) sekä luoksetuloon (törmäily).
Ja vinkkejä myös saatiin :)

Seuraamisessa:
- treenattava käännöksiä erikseen, ja etenkin täyskäännöksessä muistettava, että KOIRA kääntyy, eikä niin, että minä kierrän koiran :D
- treenattava äärimmäisessä häiriössä niin, että koetilanne on huomattavasti helpompi.
- kontaktin tiputtamiseen puututtava ärähdyksellä
- kontaktitreeniä peilin edessä, jotta saan katseen pois koirasta, tai sitten naksu kaverille

Luoksetulossa:
- käsiapu vielä mukaan, sekä käskyn toisto juuri ennen sivulle tuloa
- pysäytyksen käsimerkin oltava nopea, aluksi myös palkka lentää saman tien

Viikko armonaikaa kokeeseen, joten tehotreeniä tiedossa luoksetuloon.
Seuruuta en nyt kehtaa jankata, joten se jää odottamaan Parikkalan koetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti